sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kesällä kerran

 
Me käytiin vähän retkellä. Ihan omalla takapihalla tosin vaan, isolla kivellä köllimässä. 

Kun muutimme tänne pari vuotta sitten... Noh, sanotaan vaikka kauniisti, ettei talon rakennuttaneen ja ennen meitä asuttaneen poikamiehen näkemys puutarhasta ihan vastannut omaani. Heinikoitunut ja ohdakkeinen rakennustyömaa. Homma piti siis aloittaa pihan tasoittelusta ja nurmikon perustamisesta. Mies oli myös hirmuisen innoissaan (eh... tavallaan) loistavasta ideastani siirtää metsän reunasta muutama iso kivi keskelle pihaa. 

Ajatus takana oli, että jonain päivänä, kun rakennustyömaasta on kehkeytynyt kukoistava puutarha (tiedättehän..), voi kiville ripotella istuintyynyjä ja kesäjuhlissa vieraat voivat istuskella niillä seurustelemassa. Tai ihan tavan arkena voidaan koirien kanssa vaan köllötellä auringon lämmittämillä kivillä. Siskon lapset myös tykkäsivät hyppiä kiveltä toiselle ja siksikin tuntui tylsältä, että ne olisivat jääneet tontilla aidatun alueen ulkopuolelle.

Ihan tyhjän panttina ei kivellä köllötelty, vaan samalla valmistuivat ystävän siskontytölleen toivomat töppöset. Tai lähes valmistuivat, kukat pitäisi vielä ommella kiinni niihin kiinni, mutta... 

...kun köllöttely kaverina on eräs pikku venkula, on käsillä välillä muutakin työtä ;)

Ps. Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 kommenttia:

  1. Kesähuumassa on jäänyt siun uusi blogi kokonaan huomaamatta, hyi miuta! Hyvältä näyttää täällä :)

    Ihan kuningasidea siirtää pihalle kiviä jos niitä on noin hyviä saatavilla, kivetön piha on kuin aitanpolku ilman emäntää (vaimitensemeni). Meidän talo on osittain kallion päällä ja se kallio pilkistelee esille monesta kohdasta pihalla, unohtamatta isoa siirtolohkaretta ihan tuossa kulmalla. En missään nimessä halua peittää niitä vaan pikemminkin korostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihanaa että joku ymmärtää =) Enimmäkseen tuntuu, että ihmiset pyörittelee silmiään, kun niille kertoo, että laitoin miehen traktorilla siirtämään kiviä keskelle nurmialuetta :D

      Poista