torstai 25. heinäkuuta 2013

Metsäläisvauvan päiväunipeitto


Malli: Oma
Lanka: DROPS - Paris
Virkkuukoukku:
Mistä ohje? Osaan tilkuista ohje kirjassa "Virkkaus" (ISBN 951-35-2739-5)

Projekti alkoi jo ennen vauvan syntymää. Puuvilla oli haluttu materiaali ja langaksi valikoitui DROPSin Paris, koska a) sitä oli helposti saatavilla ja b) värikartalta löytyivät haluamani sukupuolineutraalit värit (sukupuoli pysyi salassa syntymään saakka). Olin käyttänyt lankaa aiemminkin ja silloin lanka tuntui hirmuisen ihanalta ja pehmeältä. Tämän projektin aikana huomasin kuitenkin, että langan pehmeys vaihteli paljon sekä värien että värjäyserien välillä. Osa tilkuista on ihanan pehmeitä, osa taas ihan kovia koppuroita. Pöh. 

Lopputulemaan en ole muutenkaan tyytyväinen. Yksiväriset välipalat on tehty 80-luvulla ilmestyneestä "Virkkaus"-kirjasta löytyneen ohjeen mukaan (kivaa vaihtelua isoäidinneliöille, jotka on tähän asti olleet ainoa mitä olen osannut virkata!). Myös neliapilan ohje on samaisesta kirjasta, niihin sovelsin itse valkoisen reunuksen mukaellen yksiväristen tilkkujen ohjetta. Pöllöön sain idean täältä, hain inspiraatiota täältä ja virkkailin lopulta näppituntumalla omasta päästä. Tähän asti kaikki on ihanaa! Mutta... Keltaisiin nalleihin, itse sovellettu, olin tyytyväinen siihen asti, kun niille piti tehdä silmät. Ihme töröttäjiä niistä tuli. Ja oransseista otuksista (oman pään mukaan nekin) piti tulla kettuja. Noh, kuten kuvasta näkyy, ne eivät näytä ketuilta. Vaatii tuotekehitystä, mutta ajaa onneksi asiansa ^_^ 

2 kommenttia:

  1. Kivan värikäs peitto ja söpöjä otuksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä oon nyt ihan hullaantunu väreihin, kun tähän asti tuntuu että on tullu neulottua pelkkää mustaa, välillä ehkä tummansinistä jos oikeen villiksi on heittäytyny =D

      Poista